Jos tavoittelee huippujalkapalloilijan uraa ja pitää siitä kiinni, voi valmennusprosessin kautta saavuttaa ammatin, jolloin valmennettavasta kehittyy/kasvaa ammattilaisjalkapalloilija. Jos ei tavoittele ammattilaisjalkapalloilijan uraa, ei voi saavuttaa huippujalkapallon kannalta mitään todella merkittävää. Minulle jalkapallovalmentaminen ei ole tässä merkityksessä matemaattinen yhtälö. Pystyn valmentamaan tietystä pelaajamäärästä merkittävästi suuremman määrän ammattipelaajia, mitä tämän saitin ”todennäköisyyskirjoituksessa” annetaan ymmärtää”. Harjoittelemisen/ympäristön laatu on muutettavissa määräksi, jolloin määrän muuttaminen laaduksi ei pidä paikkaansa kaikissa ympäristössä. Tiedämme että esim. Kroatia tuottaa poikkeavan paljon huippuammattijalkapalloilijoita väkilukuunsa nähden. Jos lapsen harjoitusympäristö on alusta alkaen uinuva, ei-ammattilaisuudesta kannata puhua samassa merkityksessä kuin potentiaalisessa valmennuksessa.
Huipulle tähtäävässä – tiedostavassa ympäristössä – ajattelu, halu, sisäinen puhe ja jatkuva päämäärään suuntautunut valmennus saavat aikaiseksi hyvin toisenlaisen mielteen kuin vähättelevässä tai lilluvassa todellisuudessa eläminen. Suomalainen jalkapalloympäristö on pääsääntöisesti huippujalkapallon merkitystä vähättelevä. Tästä seuraa se, että lapsen kohtaama jalkapalloon orientoiva sosialisaatioprosessi saa aikaiseksi jo lapsuusvuosina taantumisen, joka on suurin yksittäinen syy siihen, että meillä tulee määrällisesti niin vähän huippujalkapalloilijoita. Tämä jos joku saa aikaiseksi asennetasolla luovuttamisen, joka näkyy varsin konkreettisesti ja moniulotteisesti kun arvio valmennuksen tasoa ja pelaajien halukkuutta ruohonjuuritasolta.
Valmennuksessani on poikkeavan paljon maahanmuuttajien lapsia. Näiden lapsien vanhempien suhtautuminen jalkapalloon on hyvin toisenlaista mitä Suomessa yleensä näkee. Heidän mielensä elää lähempänä ammattijalkapallon maailmaa. He haluavat lapsensa jalkapallon pelaamiselta enemmän. Lapsi on monessa suhteen ”tabula rasa”, joka näkee maailman sellaisena, kun se on.
Jalkapallovalmennuksen kannalta suomalaisen lapsen maailma voisi olla hyvin toisenlainen. Muutos valmennettaviemme käytöksessä voi syntyä ainoastaan ympäristön mallien kautta. Omaksumamme ajattelutavat muokkaavat asenteiden, normien ja tapojen muodostumista.
Huippujalkapallon rationaalisuuden asetetta ei voida saavuttaa, jos pyrkiminen huippujalkapalloon on hyppäys tuntemattomaan. Tällöin toimitaan liikaa sattumien ja arvailujen maailmassa.
