Lasten ja nuorten jalkapallovalmennus ei ole pelkästään lajitaitojen opettamista, vaan ennen kaikkea kokonaisvaltaista kasvatusta. Jokainen harjoitus, ohje ja palautetilanne rakentaa jotain syvempää kuin seuraavaa peliä – se rakentaa suhdetta oppimiseen, itseen ja peliin. Tämän vuoksi valmentajan toiminnan ytimessä tulisi olla pedagoginen perusta: ymmärrys siitä, mitä oppiminen on, miten se tapahtuu, ja miten valmentaja voi sitä tukea.
Mitä pedagoginen perusta tarkoittaa?
Pedagoginen perusta viittaa siihen prosessi- ja arvopohjaan, jonka varaan valmennus rakentuu. Se on valmentajan vastaus kysymykseen:
”Miksi teen näin – ja mitä tällä tavoittelen?”
Se ei tarkoita vain opetustekniikkaa, vaan kokonaisnäkemystä oppimisesta, ihmisestä ja kasvatuksen roolista. Se on eräänlainen sisäinen kartta, joka ohjaa valmentajaa valinnoissaan – ei hetkellisen tunteen, vaan ymmärryksen kautta.
Didaktinen siirtäminen – tieteestä opittavaan muotoon
Yksi keskeinen osa pedagogista perustaa on niin sanottu didaktinen siirtäminen. Se tarkoittaa prosessia, jossa valmentaja muokkaa sen, mitä hän tietää, muotoon, jota pelaajat voivat ymmärtää ja käyttää.
Ranskalainen tutkija Yves Chevallard kutsui tätä ”transpositioksi”: siirtymänä tieteellisestä tiedosta kasvatustietoon, ja siitä edelleen viisaasta tiedosta opittavaksi sisällöksi.
Toisin sanoen – valmentajan on osattava havainnoida, käsitteellistää, selittää, vertailla, pohtia ja yksinkertaistaa. Se, mitä hän on itse oppinut vuosien varrella, ei siirry automaattisesti kentälle – se on valmisteltava, kehitetty ja tulkittava kielelle ja kontekstiin, joka sopii nuorelle oppijalle.
Tämä ei ole tekninen tehtävä vaan pedagoginen teko – kyky välittää tietoa tavalla, joka kasvattaa eikä latista, joka innostaa eikä pelästytä.
Didaktinen sopimus – yhteinen ymmärrys valmennustilanteessa
Toinen tärkeä pedagoginen käsite on didaktinen sopimus. Se viittaa niihin hiljaisiin tai sanallisiin sääntöihin, joiden avulla valmennustilanne toimii: mitä pelaaja voi odottaa valmentajalta ja mitä valmentaja odottaa pelaajalta.
Usein näitä sopimuksia ei lausuta ääneen – mutta ne ohjaavat vuorovaikutusta. Ne määrittävät esimerkiksi sen, saako pelaaja kysyä, saako epäonnistua, mitä palautteella tavoitellaan tai miten hiljaisuus kentällä tulkitaan.
Ja kuten hyvä valmennus, myös nämä sopimukset muuttuvat tilanteen mukaan. Ne eivät ole jäykkiä, vaan elävät tavoitteiden, ryhmän dynamiikan ja yksilöiden kautta.
Kun nämä kehykset ovat selkeitä – vaikka olisivatkin osin sanattomia – oppimiselle syntyy turvallinen tila. Hämmennys syntyy usein juuri silloin, kun didaktinen sopimus on epäselvä tai muuttuu ilman yhteistä ymmärrystä.
Pedagogiikkaa käytännössä – Tanoke-esimerkki
Tanoke-valmennusta kehittäessäni vuosien varrella olen joutunut miettimään Tanokessa toteutettavaa pedagogiaa syvällisesti – sitä jatkuvasti haastaen, muokaten ja tarpeen mukaan myös muuttaen. Perusasiat ovat kuitenkin säilyneet muuttumattomina: tavoite on rakentaa mahdollisimman vahvat perusvalmiudet valmennettavalle taidon, nopeuden ja ketteryyden kautta.
Tanokessa taitovalmennus tähtää syvälliseen oppimisprosessiin, jossa pyritään kääntämään jokainen kivi, jotta pelaajalle syntyisi mahdollisimman laaja ja laadukas kompetenssi pelata jalkapalloa. Tavoitteena on, että pelaaja hallitsee pallon kaikilla kehonosilla, hallitsee oman kehonsa (koordinaatio, kehonhallintaliikkeet, liiketaidot) ja kasvaa henkisesti niin, että hän pystyy kohtaamaan pelin psykologiset ja taktiset haasteet.
Taito-osaaminen ei Tanokessa ole vain yksilön temppuvalikoima – vaan kyky yhdistää tekninen osaaminen pelitaidoksi, pelitavaksi ja lopulta oman joukkueen hyväksi pelaamiseksi. Samalla valmennus tukee fyysistä kasvua pelaajan biologisen iän tahdissa – ja ennen kaikkea hänen persoonansa kehittymistä omaksi pelaajakseen.
Tanoke-valmennukseen osallistuneet pelaajat ovat Tanoke-valmennuksen tuotteita, ja meille on tärkeää, että heidän pelaamisessaan näkyy konkreettisesti Tanoke-pedagogiikan, didaktiikan ja koko valmennusprosessin merkitys – viitekehys, ajattelumalli ja koko paradigma. Pelaaja ei kanna vain taitoa, vaan tapaa ajatella peliä, omaa kehitystään ja suhdettaan harjoitteluun. Tanoke ei tuota valmiita muotteja – vaan kasvattaa valmiuksia kasvaa läpi koko uran.
Oppiminen ei ole jakamista, vaan rakentamista
Pedagogisesti ajatteleva valmentaja ei näe oppijaa passiivisena vastaanottajana, vaan aktiivisena toimijana, joka rakentaa ymmärrystä kokemuksen, kokeilun ja reflektion kautta. Siksi valmentajan tärkein tehtävä ei ole täyttää, vaan sytyttää.
Valmennuksen painopiste ei saa olla siinä, mitä valmentaja tietää – vaan siinä, mitä pelaaja pystyy oivaltamaan. Oppiminen ei ole siirtoa – se on kasvua.
Perusteellinen pohja ennen nopeita tuloksia
Mitä korkeammalle tähdätään – valmentajana tai pelaajana – sitä tärkeämpää on, ettei oikaista perustyön kohdalla.
Läksyt, joita ei tehdä tänään, tulevat vastaan myöhemmin – uupumuksena, epävarmuutena, loukkaantumisina, taitotason puutteena, heikkona pelillisenä ajatteluna tai ilon katoamisena.
Ja kun ilo katoaa, mikään määrä kurinalaisuutta ei tuo peliä takaisin.
Perusteellinen työ, jatkuva oppiminen ja nöyrä sitoutuminen palkitaan aina – tavalla tai toisella.
Peli muistaa ne, jotka ovat tehneet työnsä – ei niitä, jotka kiersivät polut ohi.
Päätelmä: Pedagogiikka on valmentajan perusta
Jos pedagogiikka on kasvatustieteen ydin – tieteenalojen tieteenala, kuten sanotaan – silloin valmennuksen tehtävä on asettua kasvatuksen palvelukseen.
Pelaaja ei ole harjoituksen jatke. Harjoitus on väline, jonka kautta pelaaja kasvaa.
Pedagoginen perusta ei ole ylimääräinen osa valmentamista. Se on sen kivijalka.
Ilman sitä valmennus voi ajautua vallankäytöksi, kiireeksi tai toistoksi.
Mutta kun valmennus rakentuu ymmärrykselle oppimisesta, lapsen kehityksestä ja pelin luonteesta, syntyy jotain kestävää: ilo, ajattelu ja kasvu.
