Kuka omistaa ne lapset, joita valmennamme?
Kuka kunnioittaa lasten oikeuksia olla lapsia?
Kuka ilmentää sitä lasten kehitystä, jolla ei ole vielä muotoa?
Kuka ymmärtää, että valmentajan tehtävänä on ensisijaisesti edistää lapsen – hyvinvointia, kehitystä, kasvua ja oppimista.
Kuka ymmärtää ottaa etäisyyttä niihin muotoihin, joissa vallitsee samankaltaisuus, kaavamaisuus ja massatuotanto?
Kun ymmärrämme, että lapsen kasvu on tässä ja nyt, ymmärrämme ottaa etäisyyttä niihin auktoriteetteihin, jotka tuhoavat lapsen herkkyyden olla lapsi.
Robert Fulghum (1990) kertoi oppineensa jo lastentarhassa sen, mitä todella täytyy tietää, miten pitää elää, mitä tehdä ja miten olla.
Lasten valmentamisen viisaus löytyy hiekkalaatikolla tai pihapeleistä – lapsia seuratessa, sitä ei voi oppia pelkästään aikuisia valmentamalla tai kirjoja lukemalla.